Poliisihallinon hölmöläismeininki

Turun Sanomat uutisoi tänään, että Varsinais-Suomen poliisin lupapalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet. Ajokorttihakemuksen käsittely saattaa kestää jopa viisikin viikkoa. On joitain hakemuksia päässyt häviämäänkin.

Tilanne on saman kaltainen koko maassa. Valtion tuottavuusohjelmaksi kutsuttu väenvähentämisprojekti on syönyt poliisihallinnon toimistopuolen työntekijöitä samaan aikaan, kun esimerkiksi poliisin myöntämien erilaisten asiakirjojen määrä on 2000-luvulla kasvanut neljänneksen.

TekstiTV:n uutissivut kertoivat lisäksi, että sisäasiainministeriön resurssityöryhmä aikoo palkata lupapalveluihin sata poliisia vuoteen 2020 mennessä.

No, nythän tämä vasta hölmöläisten hommalta kuulostaa! Ensin potkitaan pellolle työnsä osaavat toimistotyöntekijät ja tilalle meinataan istuttaa poliisimiehiä, jotka tuskin ovat kaksi ja puoli vuotta itseään poliisiksi kouluttaneet päästäkseen käsittelemään ajokortti-, passi- tai muita lupahakemuksia.

Tänä vuonna on poliisikoulutuksen hakijamäärä ollut taas kasvussa. En oikein jaksa uskoa, että kasvu jatkuu, jos työnkuvana uhkaa olla leimojen lyönti toimistotyöntekijänä.

Valtion tuottavuusohjelmalta häviää viimeinenkin pohjanmuru, kun otetaan huomioon taustalla vähällä metelillä kasattava ns. poliisiministeriö korvaamaan lakkautettavien lääninhallitusten poliisiosastot. Ministeriön henkilöstömäärän huhutaan olevan paljon suurempi kuin nykyisten poliisiosastojen yhteenlaskettu henkilöstömäärä. Ja tuskinpa ihan poliisin peruspalkalla töitään tulevat tekemään.

Huhut ovat huhuja, mutta olisikohan poliisihallinnossa jo korkea aika katsoa ensin ruohonjuuritasolta alkaen, mitä poliisin pitää lain mukaan tehdä ja huolehtia siihen riittävät resurssit ja lopuilla rahoilla, jos niitä jää, hankkia herrojen kultapossukerhoon vaikka kivat verhot.

6 kommenttia artikkeliin “Poliisihallinon hölmöläismeininki”
  1. avatar Ilkka Iivari sanoo:

    Terve Ismo!
    Lämmin on hyväksi, mutta ei kuumeta liikaa. Tiedotusvälineistä ei aina varmudella saa ihan oikeaa tietoa. Valitettavasti. Liian usein käsitteet sekoavat. Täytyy itse lukea työryhmän mietintö ja katsoa mitä siellä palkataan mihinkäkin hommaan. Varsinkaan huhuihin ei pidä luottaa. Olen sen kolmenkymmenen vuoden aikana huomannut, että niitä töpinän juttuja, keittiön kautta, hevosmiesten välityksellä leviää aina silloin tällöin.

    Tähänkin sopii käyttämäni vertaus:
    Mies lyö sinua halolla. Syytätkö miestä vai halkoa? Useimmiten vastataan miestä. Niin pitääkin. Se mies on siellä Arkadianmäellä olevaa porukkaa ja valitettavasti ministeriön pojatkin ovat vain halkoja.

    Juustohöylä on hyvä keksintö, muttei sovi kaikkeen. Ei varsinkaan turvallisuuteen ja terveydenhoitoon. Ei myöskään kouluun ja vanhuksiin. Jollain pitäis paikata ne emmentalit reiät ensin ja vasta sen jälkeen katsoa mitä leikataan ja mistä.

  2. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Terve Ilkka!

    Jotenkin arvasin odottaa kommenttia sinulta… Olen korkeintaan hieman lämmennyt, mutta pitihän sitä hieman kirjoittaa ohi virallisen linjan (”ollaan hiljaa vaan”).

    Olen kyllä lukenut työryhmän mietinnön, mutta ei huolestumiseni siitä juurikaan vähentynyt.

    Sen Arkadianmäen miehen oikea käsi (tuottavuusohjelma) ei välttämättä ole kiinnostunut vasemman käden (kasvavasta työmääräästä) tarpeista.

    Todennäköisesti se on juuri se oikea käsi, joka nimeä paperiin piirtää….

    Pidellään lämmintä edelleen!
    T. ismo

  3. avatar Ilkka Iivari sanoo:

    Terve!
    Keskustellaan me tästä asiasta.

    Olen samaa mieltä, ettei hiljaa pidä olla. Saatettaisiin tulkita myöntymiseksi.

    Tuo on kyllä varsinainen sanaseikkailu tuo tuottavuusohjelma. Mitähän se tuottaa? Rahamenojen vähentymistä valtiolta. Vähentyminen ei mun mielestä ole tuottavuutta.

    Tuottaa se ohjelma lisää rikollisuuden perässäjuoksua. Koskaan ei ehditä ennalta estävään toimintaan, vaan aina ajetaan pillit päällä jo tapahtuneeseen. Sitäkö tällä tuottavuusohjelmalla haetaan?

    Kaikki valvontarikollisuus on tilastojen (tilastot ovat ihan höpöhöpö juttuja) mukaan vähentynyt. Totta kai, kun ei ehditä valvoa. Tiedoksi muille. Valvontarikollisuutta on sellainen, jonka poliisi kaivaa esiin. Kuten huumausainerikollisuus, rattijuopumukset ja liikenteen koheltajat.

    Tänään uutisoitiin, että lentoasemalta oli tavattu melkoisen tiineeseen kuntoon itsensä syönyt huumemuuli. Reilut puolikiloa heroiinia sisällään. Siitäpä olis taas muutaman tuhannen kertaa päät seonneet.

    Kiitos tuottavuusohjelman huumekysynnän vähentämiseen ei ole aikaa, vaan koitetaan pyristellä perässä.

    Kyllä tässä väkisten lämpiää.

  4. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Iltaa Ilkka ja Ismo!
    Matka Arkadiasta tavisten arkeen on suoraan verrannollinen Mars-maa taajuuteen.
    Ko. ministeriön Tuottavuusohjelma on taatusti niin hieno viritelmä, ettei sitä saa sekoittaa tosiasioilla.
    Taviskin tajuaa mm. liikenteessä,
    että pelkästään partioauton läsnäolo saa jarruvalot vilkkumaan, kaaharit rauhoittumaan.
    Tavis tietää myöskin,
    että roke-poke-peli on koventunut,
    eikä enää ole kyse kanavarkaista, pakastebroileripihistelijöistä.
    Kovan luokan ammattilaiset hääräilevät huume-, talous-, ym ympyröissä kentällä,
    joka kaipaisi lisää lainvartijoita.
    Roket ovat nyt saamassa tuottavan joululahjan, otaksun.
    Kaiken lisäksi
    poliisi saa niskaansa aiheettomia syytöksiä pulaan joutuneilta kansalaisilta, kun ei ehtinyt paikalle,
    kun ei ollut kiinnostunut..
    vaan kun ei ole mistä sitä poliisia ottaa.
    Otan osaa, kun en muuta voi!
    T. Riitta

  5. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Se on sitten mielenkiintoinen sana tuo ”tuottavuus”. Mitäpä se oikein tarkoittaa?

    tuottavuus s., vars. tal. tuoto(kse)n suhde tuotantopääomaan tai työvoimaan; kannattavuus. (Nykysuomen sanakirja, osa 6, WSOY 2002).

    Edellä olevan mukaan tuottavuus on tuotettavan tuotteen myyntiarvon suhde tuotteen tekemisen kuluihin. Missä tahansa konkreettisessa tuotteessa (esim. kirja tai auto) tai selkeästi käsiteltävässä palvelussa (esim. hiusten leikkuu) tuottavuus on luotettavasti laskettavissa.

    Vaan entäpä sitten, kun tuotetaan sellaista, jonka arvoa ei voi mitata perinteisesti? Onko poliisityön tuotos kirjoitettu sakko? Jos on, niin lasketaanko arvo lukumäärän mukaan, vai kunkin sakon rahasumman mukaan?

    Sakkoja ynnäämällä poliisityötä voitaisiin jollain tavalla arvottaa ja laskea sille kustannusvaikutus ja sitä myöten arvio työn tuottavuudesta. Tosin tämäkin laskelma heittäisi jo häränpyllyä, sillä rosmon kiinniottanut poliisimies ei välttämättä sitä sakkoa kirjoita, vaan mahdollisesti tutkija epäiltyä kuulusteltuaan. Nyt yhteen sakkoon kuluukin kahden poliisimiehen työpanosta.

    Vaan kun lakiin on kirjattu poliisin tehtäväksi myös rikosten ennalta ehkäisy, miten tekemättä jääneen rikoksen arvo ja sen suhde käytettyihin työtunteihin lasketaan?

    Eli käytännön esimerkki: kaksi konstaapelia on tunnuksellisella poliisiautolla valtatien varressa valvomassa juhlapyhän paluuliikennettä. Näennäisesti he eivät tee mitään, mutta olemalla näkyvillä he saavat autoilijat hiljentämään vauhtiaan, ja sitä myöten jää mahdollisesti joku kolari sattumatta. Ovatko he siis tuottavassa työssä?

    Valtionhallinnon tähänastiset tuottavuusohjelman mukaiset toimenpiteet ovat valitettavasti osoittaneet, ettei saavutetulla työvoimakulujen vähentämisellä ole saatu säästöjä aikaan. Kustannukset ovat ehkä siirtyneet jollekin toiselle momentille, mutta ne ovat olemassa, ja ovat yleensä lisääntyneetkin.

  6. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Huomentapäivää taas!

    Muutama työvuoro jälleen lähempänä eläkettä. Toivottavasti terveenä ja järjissä sinne saakka…

    Törmäsin taas uuteen hallinnon masinoimaan säästökohteeseen. Etsiskelin lomakevarastosta lomakkeita, joilla vastaaja haastetaan saapumaan oikeuteen. Kun en niitä löytänyt, kysyin asiaa virastomestarilta. Yllätyksekseni kuulin, että kyseisten lomakkeiden painaminen on lopetettu. Sama lomake on löydettävissä sähköisessä muodossa hallinnon tietojärjestelmässä.

    Upeeta! Suorastaan mahtavaa säästöä, kun totesin, että myös ”kutsu saapua kuultavaksi” -lomake on myös siirtynyt sähköiseksi. Ja varmasti samoin on käynyt monelle muulle lomakkeelle.

    Nämä kaksi edellä mainittua lomaketta ovat sakkokaavakkeiden jälkeen useimmin käytettyjä asiakirjoja, nimenomaan poliisin kenttätyössä. Lukuisia etsintäkuulutuksia on tehty kuultavan kutsumiseksi tai syytetyn saamiseksi oikeuden eteen.

    Ennen on asia saatu selvitettyä ns tien päällä, kun on tavattu etsintäkuulutettu, ja hänelle on saman tien kirjoitettu tarvittava asiakirja, ja henkilö on päässyt jatkamaan matkaansa.

    Nyt kun pitää säästää paperikuluissa, tavattu etsintäkuulutettu kuljetetaan poliisiasemalle, jossa sama lappu voidaan hänelle kirjoittaa. (Säästösyistä ei poliisiautoissa juurikaan ole tietokoneita, joilla lomakkeita voisi tulostaa.)

    Jossain Helsingin keskustassa ongelma ei ole kovinkaan merkittävä, ajomatkaa tulee enimmillään muutama kortteli. Mutta tuolla peremmällä Suomea, missä poliisin toimipisteitä on lakkautettu (säästöä vissiin sekin), ajomatkaa voi tulla toinenkin poronkusema.

    En tiedä onko joku visionääri kuvitellut asian hoidettavan siten, että kukin poliisimies tulostaa itselleen aina tarvitsemansa määrän lomakkeita, joita voi sitten työpäivän aikana täytellä. Kaikissa poliisi- ja oikeushallinon lomakkeissa on useita sivuja eri viranomaisten käyttöön. Tässä visioidussa näyssä yhden asian hoitamiseksi joutuisi pahimmillaan täyttämään samat tiedot viiteen kaavakkeeseen (kalkieripaperia kun ei enää tunneta edes kirjakaupassa).

    Pahoin pelkään, että nämä loppuun asti miettimättä jääneet uudistukset heikentävät pitkässä juoksussa työmotivaatiota, ja sehän on vain rosvojen kannalta hyvä asia. Mutta jotenkin tässä maailmassa tuntuu vallitsevan periaate: mitäs tavallisista ihmisistä, kunhan vaan rikollisten oikeuksia ei poljeta.

    Tuntuupa olevan kiva lämpö päällä jo aamupäivästä…

Jätä kommentti

css.php